Kuka olen
Toimin sosiaaliohjaajana työllistymistä ja kotoutumista edistävissä palveluissa hyvinvointialueella. Koulutukseltani olen sosionomi (AMK), lähihoitaja sekä tradenomi. Nykyisissä tehtävissä autan pitkäaikaistyöttömiä löytämään keinoja ja mahdollisuuksia, joilla edetä kohti työelämää. Työvoimapolitiikka sekä alueellinen verkostoituminen kuuluvat perustyöhöni.
Lähihoitajana olen työskennellyt mm. Forssan sairaalassa, Heikanrinteen palvelukeskuksessa sekä Tammelan kotihoidossa. Ikääntyneiden palvelupolku sekä arjessa esiintyvät haasteet ovat tulleet hyvin tutuiksi.
Olen opiskellut nämä molemmat ammatit aikuisiällä sillä toimin pitkään omaishoitajana kehitysvammaiselle lapselleni. Vammaisuuteen liittyvät haasteet sekä omaishoitajuus ovatkin lähellä sydäntäni.
Minulle tärkeitä arvoja ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus ja inhimillisyys. Tiedän sekä kantapään kautta että ammatillisen osaamisen ja - kokemusten myötä, että arki voi olla välillä hyvinkin haastavaa. Näihin tilanteisiin moni tarvitsee tukea läheisiltään, kunnaltaan tai hyvinvointialueeltaan. Olen itse pyrkinyt osaltani antamaan yhteisöön ensin yhdistysten ja sittemmin vammaisneuvoston kautta. Nyt omaishoitajuuden helpottaessa olen valmis siirtymään kohti kuntapolitiikkaa.
Luottamustoimet ja vastuutehtävät:
- Forssan kaupungin varavaltuutettu kaudella 2025-2029
- luottamusmies, Jyty Forssa 2024-
- Forssan seudun vammaisneuvoston puheenjohtaja 2022 - 2024
- Oma Hämeen vammaisneuvoston jäsen 2023 - 2024
- Forssan seudun vammaisneuvoston jäsen 2019 - 2022
- MLL Forssan hallituksen varapuheenjohtaja 2015- 2016
- MLL Forssan hallituksen jäsen 2014
- Forssan seudun leijonaemojen jäsen ja aktiivi
Sitoumukseni:
- Ääni lapselle 2025
- Jytyn kuntavaalitavoitteet 2025
- Omaishoitajaliiton vaalitavoitteet 2025
- Vasemmistoliitto

Kommentit
Lähetä kommentti